Ensi-ilta: 13.9.2024
1 h 31 min 

Kun Lars Hammar jää eläkkeelle rakastamaltaan nelikymmenvuotiselta uralta ranskanopettajana, hän haaveilee ihanasta “kolmannesta iästä” matkoineen, viineineen ja elämyksineen yhdessä vaimonsa Tiinan kanssa. Elämä ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Sen sijaan, että Lars nauttisi elämästä, hän muuttuu yhä passiivisemmaksi ja välinpitämättömämmäksi ja kököttää kotonaan nahkaisessa nojatuolissaan ja saa niin Tiinan kuin heidän poikansa Filipin turhautuneeksi.

Filip saa idean ja päättää viedä hauraan isänsä matkalle Ranskaan, näkemään ja kokemaan uudelleen sen, mitä hän elämässään eniten rakasti. Suunnitelmissa on tehdä samanlainen matka kuin mitä perhe teki Filipin ollessa lapsi, elää uudelleen joukko elämän kauneimpia hetkiä ja saada näin vanhan isän elämänhalu syttymään. Filip pyytää avukseen parhaan ystävänsä Fredrikin, ottaa mukaan aimo annoksen optimismia ja kekseliäisyyttä ja pakkaa vanhan oranssin Renault 4:n. Seikkailu voi alkaa!

Kotimaassaan Ruotsissa yleisön rakastama elokuva on kerännyt jo yli 400.000 elokuvateatterikatsojaa.

_____

När Lars Hammar efter 40 år som älskad fransklärare i Köping går i pension ser han framför sig en ljuvlig “tredje ålder” med resor, vin och upplevelser tillsammans med sin fru Tiina. Men det blir inte som han tänkt sig. I stället för att ta för sig av livets goda blir Lars alltmer passiv och viljelös hemma i sin läderfåtölj, till både Tiinas och deras son Filips stora frustration, och förtvivlan.

Då får Filip en idé – att ta sin skröpliga gamla far till hans älskade Frankrike och låta honom återse de platser som han älskat mest i livet. Genom att göra samma bilresa som familjen brukade göra när Filip var barn och i hemlighet iscensätta några av livets härligaste ögonblick hoppas han kunna tända Lars livsgnista igen. Till sin hjälp tar Filip sin bästa vän Fredrik, några rejäla doser optimism och påhittighet samt en gammal orange Renault 4. Äventyret kan börja!

Filip Hammar, Fredrik Wikingsson
Lars Hammar, Filip Hammar, Fredrik Wikingsson